perjantai 17. kesäkuuta 2011

POTS!


Heikki Hilvo
siis mikä ihmeen pots?
Prayer on the street, rukousta kadulla. Idea tuli Sana- lehdessä olleesta jutusta, jossa kerrottiin maahanmuuttajan tarjoavan rukoustukea Tukholman kaduilla. Kyltti mukanaan hän tarjosi ilmaista rukousta halukkaille. Muutaman työkaverin kanssa innostuimme ajatuksesta tehdä sama juttu Helsingissä. Siihen tarvittiin kyltti, aikaa ja hieman rohkeutta…ja rukousta. Kaikki valmiina ja suuntasimme keskelle Esplanaadin puistoa töiden jälkeen. Kyltissämme luki suomeksi ja englanniksi, että voimme rukoilla puolestasi. Emme jakaneet lappusia, emme vängällä ahdistaneet ketään tulemaan rukoiltavaksi. Seisoimme kylttimme vieressä ja juttelimme keskenämme ja olimme valmiit…
Yllättävän moni noteerasi touhumme, katsoivat kylttiä ja sitten meitä…ja hymyilivät. Ehkä osaaottavasti, ehkä myönteisesti, ehkä…no, mitä sitä spekuloimaan, hymykin on jo iso juttu suomalaisessa yhteiskunnassa. Joku pysähtyi kysymään, keitä me oikein olemme ja mistä seurakunnasta. Joku jätti rukouspyynnön. Joku rohkaisi. Muutamien puolesta myös rukoilimme. Jonkun kanssa oli keskustelua.  Taisi joku ottaa valokuvankin.
Ympärillä kulki niin suomalaisia kuin ulkolaisia. Myös jonkun ulkomaalaisen puolesta saimme rukoilla.
Viesti rukouksesta Jeesuksen nimessä ainakin meni eteenpäin.
Kaksi kertaa olemme nyt käyneet Espalla ja jatkoa on tulossa sen mukaan, kuin pääsemme. Varsin moni, joka on kuullut tästä on myös kiinnostunut tulemaan mukaan.
Tämähän on mitä yksinkertaisin tapa: kyltti, sinä ja katu. Liikkuva, halpa, ihmiset huomioiva tapa tuoda Jumalan todellisuus kaduille, ihmisten tietoisuuteen.
Ideana on olla käytettävissä, ei tuputtaa. Antaa ihmisille rukoustukea keskellä arkea, antaa viesti Jumalasta, jota kannattaa rukoilla.
Heikki Hilvo