”Tehkää parannus”, oli Jeesuksen ydinjulistus. Mitä se meille tarkoittaa? Nykykristitty lukee sen ehkä muodossa: ”Tulkaa uskoon” tai ainakin ”korjatkaa jotain”. Uusin kirkkoraamattu kehottaa kääntymään, mutta puhuu myös parannuksen tekemisestä.
Kielellisesti tee parannus on suunnilleen samaa kuin paranna itsesi. Sitä yritetäänkin. Useimmat tosin huomaavat sen mahdottomaksi, joten alitajuntamme soveltaa usein kehotuksen muotoon parantele itseäsi. Jos kysymme miten, se vastaa: noudata sääntöjä. Niin fariseukset ja muutkin juutalaiset ajattelivat, moni vielä nytkin.
Ehkä täsmällisin käännös sanalle parannus, metanoia, on kuitenkin mielenmuutos tai ajattelutavan muutos. Jeesus opetti perustavanlaatuista muutosta kaikkiin näkökulmiimme ja koko elämäämme – niin suurta muutosta, että se on mahdollinen vain Hänen avullaan – tai oikeammin Hänen tekemänään. Paradigman muutos olisi hyvä termi, jos se olisi suomea.
Fariseuksille suorittaminen, sääntöjen, VT:n lain ja sen päälle kehiteltyjen perinnäissääntöjen noudattaminen, oli se oikea tapa lähestyä ja palvella Jumalaa. Jeesuksen julistama ajattelutavan mullistava muutos on täysin muuta kuin fariseusten (ja usein meidänkin) tulkintamme. Jeesus asetti sääntöjen sijaan suhteen: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken” (Mk 12:29-34 kiteytettynä).
Rakastaa voi vain suhteessa.
Jumalan rakastaminen on elämistä ja iloa syvenevässä suhteessa Häneen. Jos uskallamme sallia sen, Pyhä Henki eheyttää meitä, kun Jumalan
kauniilla tavalla murtava rakkaus tulee osaksemme – etenkin silloin, kun
mielestämme kaikkein vähiten ansaitsisimme. Henki antaa Hesekielin profetian
mukaan kivisydäntemme tilalle elävän lihasydämen (11:19). Elävä sydän haluaa tuottaa iloa vapahtajalle
ja toimii siitä lähtökohdasta – tullen siinä sivussa täyttäneeksi lainkin (Mt
22:40)!
Parannus ei ytimessään siis olekaan elämän parantamista,
vaan suhteeseen antautumista. Subjekti, parannuksen tekijä en enää olekaan minä, vaan Jumala. Ihmisen roolina on pikemminkin olla oman elämänsä parannuksen
MAHDOLLISTAJA antamalla Jumalalle tilaa – ja vapaus – muuttaa meitä. Kun
parannus on suhde, rukouskaan ei ole suoritus, vaan kuin tulo lämpimään kotiin
viimasta ja pakkasesta.
Kaunis teoria. Mutta miten
ihmeessä se oikeasti tapahtuu? No, ainakin Jumala tarvitsee vapauden tehdä
elämässämme syvältä asti korjaavia asioita – vallassamme on antaa se Hänelle, antautua
Hänelle. Asenne, joka uskoon tullessa usein jo valittiin, mutta on
sittemmin kulunut vähiin. Emme yleensä pystykään säilyttämään sellaista
pitkään, joten alamme paikata asiaa yrittämällä – eli antautumisen hiipuessa
tai puuttuessa valitsemme huomaamattamme fariseusten polun. Ja umpikuja on
valmis.
Miten Jumala sitten tekee sen sydämensiirron tai -vaihdon?
Voimme rakastaa vain, jos haluamme antautua. Tai voimme oppia rakastamaan, jos
edes haluamme haluta. Ja voimme haluta antautua vain, jos luotamme tai
tiedämme, että Jumalan rakkaus on meille niin hyvä asia, että nautimme ja
iloitsemme siitä. Siis uskomme että Jumala ON hyvä – jopa minulle. Joillekin se
tapahtuu nopeasti, mutta useimmille hitaammin, vähän kasvun tapaan – ja monin
erilaisin, hyvin henkilökohtaisin tavoin.
Yksi tapa on tällainen. Ensin Hän johdattaa
rakastavasti mutta peräänantamattomasti minut tajuamaan jonkin ikävistä
piirteistäni tai teoistani (jota en ehkä ole aiemmin osannut tai halunnutkaan
kohdata). Ymmärrän nyt sen haavoittavan sekä lähimmäisiäni että Jumalaa itseään. Sitten
Pyhä Henki antaa rakkautensa vaikuttaa sisimmässäni: minua surettaa ja kaduttaa
– mutta koen samalla olevani aidosti Hänen rakkautensa kohteena, vaikken
ansaitsisi. Silloin tuntuu kuin vastarakkaus Häntä kohtaan lisääntyisi ja
alankin haluta eroon tuosta
haitallisesta asiasta. Joudun ehkä kertaamaan, ehkä monestikin, mutta Jumalan
antama elämä sydämessäni aistii kivun Hänen murehduttamisestaan selvemmin, ja
halu luovuttaa se osa itseä ehyemmin Hänelle kasvaa.
Muissa tavoissa, joita Jumala käyttää, on samantapaisia
piirteitä. Mitähän Hän kaipaisi kohdallani tai kohdallasi seuraavaksi käyttää?
Kuvatun ja muidenkin mekanismien tarkoitus varmaan on, että alamme
kokea yhteyden Jumalaan yhä läheisemmäksi, nautimme siitä ja jäämme aiempaa
nöyremmiksi, vapaammiksi, iloisemmiksi ja aiempaa suurempiin rukousvastauksiin
luottaviksi – rakastamme Jumalaa. Emme ehkä yli kaiken, mutta enemmän
kuitenkin. Samalla tulemme mukavammiksi muillekin. Ja elämä tuntuu paremmalta.
Kun parannuksen teko on meille suhteessa elämistä Jumalan kanssa, ymmärrämme
paremmin myös Daavidin toteamusta Psalmissa 73: ”minun onneni on olla lähellä
Jumalaa”.
| Pekka Valmari
valmarit(ät)gmail.com
Pekka on Rovaniemen Vapiksen pj. Yhdessä puolisonsa Leilan kanssa hän koordinoi paikallista New Wine -toimintaa. Lasten ja nuorten asiat ovat tuttuja oman perheen lisäksi siviilityöstä. |
